Harsun tonttula-albumi

Taiteilija Telle Tamminen ei ole käsistään tumpelo, eikä lopu häneltä virta kesken kaiken. Kyläläisten vihjaistua hänelle Harsun vanhan maakellarin mahdollisesta käytöstä tonttujen asuinsijana jouluaikaan 2009, alkoi Tellen mökissä huiske: parissa viikossa syntyi 20 tonttua kuin tyhjää vaan. Siinä se nyt sitten on! Oikea Tonttula Harsun pihalla - suurten kuusten katveessa. Sopii ihmetellä ja ihailla!
Tämä sama tonttula on kasvanut jo 30 tontun kodiksi vuodessa! Siis kannattaa kurkistaa uudestaan tänä jouluna 2010.

Tonttulan tekijät
Tonttutaiteija Telle antaa ohjeita
Tonttulaan jonotetaan
Tonttulan portsarit työssä - taiteilija Telle Tamminen on keskimmäisenä -
Tonttulan väkeä ahkerana
Kutojamuori
Vuorotteluvapaa
Puuromuori tarkkana
Korjaamotonttu töissä
Posti- ja pakkausosaston väkeä
Vanha- Muari Maamero
Tähystäjä Tiira
Postipäällikkö Silli
Tähtien tutkija Kauko ja tohtori Kroohni
Kirjuritonttu Kronof ja lähetti Libero
Korjaamotonttu Kalle on seppä
Keittöpuali
Koko sali
Kehruuplikat Pinko ja Linko
Taata ja Muari
Vartijapäällikkötonttu Terävä
Opastonttu Maiju
Heippa sitten tontut
Ja tonttupolkua kotiin odottamaan Joulua
Tonttula aukeni myös 2010
Sinne vaan - kellarin syvyyksiin
tuoksua mantelin, puuron ja piparin...
Heti oli vekkuleita paikalla
ja vanhat parrat odotti
Taavetti ja Tiina olivat kuin haaveissaan
Kirjuritonttu Kronof ja nikkari Nikke
Kuorsaamossa oli Bransu bassona
postipäällikkö Silli ja muu väki ahkerana
mutta Nikke vain nikkasi silmää
ja lähetti veti henkee
Vanha- Muari Maamero
Tähystäjä Tiira
Lähes puali plutoonaa
Sipsu silmätarkkana ulkona