Suodenniemen kirkko

Suodenniemen kirkkoa voidaan kutsua ilmestyksen kirkoksi. Matti Kulkun isä kertoi, että "Mikkolan talon isäntä, joka Taipaleesta päin oli myllyreissulla nähnyt näyn, jonkinlaisen kirkkaan valoilmiön nykyisen kirkon mäellä. Hän ymmärsi sen niin, että sille paikalle on tehtävä kirkko. Mikko Mikonpoika Roos rakensi sitten sen kirkon." Piirtäjä ja suunnittelija oli arkkitehti Andreas Arppe.
Kirkko sijaitsee loistavalla paikalla, korkeimmalla kukkulalla kirkonkylän maisemassa.

Vasemmalta Mattila, koulu ja kirkko

Tuntemattoman tekijän maalaus Suodenniemen kirkonkylästä 1920-luvulla.

Hannu kertoo enkeleistä

Valoisuus ja kirkkaus sopivat hyvin enkelikirkko-teemaan

Alttaritaulussa enkeli vahvistaa Jeesusta Getsemanessa

"Kristus Getsemanessa" on rva Malmström´in maalaus ja turkulaisten kauppiaiden lahjoittama alttaritaulu.

Suodenniemen kirkko

Suodenniemen kirkko. Etualalla sankarihautausmaa.

Suodenniemen koronakehä

Jumalan suuruutta korostava korona-kehä